Kirjastoauto kastettihin Samuliksi, Samuli Paulaharjun mukaan. Auto oli merkiltänsä Sisu SB 150 ja korin valmistaja oli M. Vähämaa Oy Seinäjoelta. Tuolloon valtionapuhun erellytettihin auton alustan kotimaisuutta eli vaihtoeherot oli vähis. Edistystä Penelopeen oli mm. vessa, joka oli havaattu oikiasti tarpeelliseksi ja radio ja myöhemmin ensin tukiasemapuhelin paloaseman kautta ja myöhemmin oikia kännykkä. Molin aiva seittemännes taivahas.
Sisu oli keskimoottorilla varustettu, ja sen takia paljon hiliaasempi, kun ereltäjänsä. Samuli oli kauhia öljyn syöppö, mutta Sisulla sanoovat, notta kyllä auton öljyä kuuluu syörä.
Vähämaa halus vierä meirän uuren kirjastoauton Mikkelin kirjastoautopäiville v. 1984. Sinne lähärettihin miehis ja vähä naisiski. Oli Hirsimäen Outi, Syväsen Alpo ja mä. Vähä arvoottihin, notta kuka sais ajaa, pantihin reissu kolomehen osaahan, notta kaikki sai tyyrätä, mukamas uutta mahtavaa työkalua. No mä hoirin aluuksi oman osani ja sitte Outi ja Syväsen Alpo tarttuu viimeesenä rattihin Kangasniemellä ja kuinka ollakkaa keskimoottorin syvistä uumenista kuuluu jumalattoman kovaa kolinaa ja vääntyvän metallin kirskettä... ja sitte syvä hiliaasuus... ja sitte Alpolta karkas kauhistunu rääkääsy… EN MÄ MITÄÄ OO TEHENY!!! Ei siinä mitää… vaihreloota vain paskana... tuhannen päreinä.
Kukaa ei koskaa saaanu selevitettyä, mitä OIKIASTI tapahtuu. Onneksi auto oli uusi ja takuu voimas, toki siitä väännettihin jäläkeenpäin tosissaaan.
Sisu auton silloonen ”kenraali” Kari Sarliini vei meirät ja evähät bussilla Mikkelihin. Aamulla Samuli seisoo hotellin eres eikä sitä enää mikää vaivannu… Sisun insiöörit oli tullu helikopterilla Kangasniemelle ja tehneet maharottomasta maharollisen, soli näytön paikka se. Jonsei Samuli muutoon niin herättäny huomiota, niin Mikkelihin tulomatkan kommellukset Kangasniemellä viritteli kovasti keskusteluja.
Kaikesta huolimatta autopäivät vietihin kohtuullisesti läpitte ja mä lähärin yksin tuomahan Samulia Pohojanmaalle. Ennen Jyväskylää sarvipää heräs ja pani kaikki hälyyttimet huutohon ja munat oli vaaras paistua jäährytysveren höyrys, lämpö huiteli taivahis. Kotikonstiin ei palio ollu tehtävis... nestettä kuiteski oli tarpeeksi... KUUMAA… Eipä, kun lämpö ja puhaltimet täysille, notta sain moottorin lämpöä alenemahan. Jo vain hiki tippuu, ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä, ja sisällä ainaki 50-60 astetta, soli niinku saunalla olis ajellu Keski-Suomen heltees.
Jyväskyläs pirin taukoa ja ajatteli hakia nestettä notta en janohon kuolisi. Autolle ei tahtonu laillista paikkaa löytyä, niin jätin sen laittomahan paikkahan... Kontiin auton alla kattellen vikaa johoroosta, mutta en löytäny ja kattoon, kun auton vieres näkyy kaharet siniset lahkehet, siinä ne mokelti jotaki ja kiroolivat ja ihimettelivät, notta mihinä kuski on. Mä pistin sitte pääni auton alta esihin ja kohteliaasti tervehriin ja esittelin itteni, vähä ne hämmästyy ja niiltä kuulkaa piisas kysymyksiä enemmän, kun mun lämmön pehemittämä pääni kykeni vastahanottamahan. Kun sain lopuuksi ne ymmärtöhön, nottei täs ny olla tahallansa lähäretty Peräkorvenmaasta sekoottohon Jyväskylän liikennettä. Antoovat luvan pitää autoa siinä parkis ja lupasivat vartioora sitä sen aikaa kun kävin juomas kaffeet ja hajin juotavaa.
Onneksi ehtooksi vähä viileni ja sain auton kunnialla Seinäjoelle, nestettä meni, notta sitä sitte kuseskeltihin monta viikkoa, ku kaikki ei hieksi keriinny.
Palattihin normaalihin päivärutiinihin ja kansalaasille kulietettihin sivistävää, jännittävää, rakkautta ja romantiikkaa kullekki tarpehiensa mukahan.
Kameralainaus syrjäytti Detroitin ja siitä sitten alkoivat omat seikkailut. Merja ei kovin usein kiitoksilla siunannut karhuja tehdessään auton lainakuvien tasoa. Joskus näkyi, useimmin ei, asiakkaat eivät toki tienneet, että mekään emme tienneet, missä kirjamme ovat.
Ja kuinka monta kertaa Korhosen Manun ääni tukiasemapuhelimesta peliästytti, SAMULI, SAMULI, SAMULI kuuleeko Samuli... kuuleeko Samuli kirjaston flikoolla olis jotaki asiaa... SAMULI kuulee...
Siinä sitte tuli johonaki välis toristettua, notta en oo tuhkamuna. Sain klopin, joka pani mun pääni aiva sekaasin, työasiat jäi niinku enemmän taustakuviksi, ku mä olin niin tohkees poijastani. Ensimmääset kolome kuukautta, ku mä tiesin, mitä on tulos ja eikä kotona annettu lupaa kertua kellekkää, kävelin pitkin seiniä, naureskelin, vaikka pultut oli kettinkienvälis, sanoovat töis, notta olin ollu lievästi sanottuna kummallinen. Kuinka ollakkaa vuosituhat vaihtuu ja Samulin mittari tuli täytehen 2001.
Sieltä täältä osapuillensa niinku näin muisteli Jouko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti