pihlajankevari

pihlajankevari

26.11.2015

Kuinka kirjavinkkariksi tullaan?



Aloitin työt lasten- ja nuorten erikoiskirjastonhoitajan sijaisena kolme kuukautta sitten. Sitä ennen en ollut koskaan aiemmin tehnyt kirjavinkkausta. Se kuitenkin on kuulunut tähän toimenkuvaan, joten kouluilta alkoikin – kirjavinkkaukseen tottuneina – pian tulla pyyntöjä vinkkaushommiin. Joten eikun tuumasta toimeen!

Kirjavinkkarin täytyy olla ihminen, joka on kiinnostunut kirjoista ja tarinoista. Muita erityistaitoja ei vaadita. Toki esiintymiskokemus ja -varmuus ovat eduksi ja hyödyksi, mutta toisaalta nämäkin ominaisuudet ja taidot kehittyvät ja paranevat sitä mukaa, mitä enemmän kirjavinkkausta tekee. Parasta ja mukavinta on, jos kirjavinkkari itsekin on innoissaan vinkkaamistaan kirjoista. Kirjavinkkausta tehdään omana itsenään, omin sanoin. Siinä ei esitetä mitään eikä ketään. Oma persoona saa näkyä, mokaillakin saa. 

Kirjavinkkaus ei ainakaan minun mielestäni saa olla vakavaa, vaan hauskaa. Itselleni rakkaimmiksi ovat muodostuneet tämän toistaiseksi lyhyen kirjavinkkari-urani aikana Maukka ja Väykkä -kirjat, Heinähattu ja Vilttitossu sekä Ella-kirjat. Tatu ja Patu -kirjoissa on niissäkin monenlaista hauskaa oivallusta ja jännää sisältöä. Lukemattomia kirjoja on lukemattomia!   

Olen aloittanut vinkkauksiin valmistautumisen yksinkertaisesti lukemalla ne kirjat, joita olen aikonut vinkata. Lukiessani olen tehnyt lyhyitä muistiinpanoja henkilöistä ja tapahtumista. Päähenkilöiden lisäksi tärkeitä tai mainitsemisen arvoisia saattavat olla myös kirjoissa vilahtelevat sivuhenkilöt – ne voivat olla oleellisia myös kirjan juonen kannalta. Olen merkinnyt pienillä paperilapuilla kirjoihin kohtia, jotka lukiessa ovat jotenkin pysäyttäneet tai jotka ovat tuntuneet tärkeiltä. Tai sitten ne ovat olleet kirjan juonen kehityksen kannalta oleellisia käännekohtia tai joskus vain hauskoja tapahtumia. Nämä kohdat ovat myös (minun mielestäni) saattaneet tiivistää jotenkin sen ydinajatuksen tai punaisen langan, mistä koko kirja kertoo. Joka tapauksessa näitä valitsemiani kohtia olen sitten lukenut vinkkausta seuraavalle yleisölleni. Ne ovat olleet eräänlaisia rauhallisia suvantokohtia vinkkauksen lomassa. Muuten olen suhteellisen vapaasti kertonut kirjan henkilöistä ja tapahtumista, mistä kaikki alkoi, miten tarina eteni… Mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka! Se, miten kaikki lopulta selviää ja mikä on loppuratkaisu, jää salaisuudeksi. Ja se juuri on vinkkauksen idea: houkutella lukemaan kirja, niin että kuulija haluaa tietää, mitä siinä sitten tapahtuu ja miten kaikki oikein päättyykään. 

Yleisö, jolle olen vinkannut, on vaativaa ja ehdottoman rehellistä: alakouluikäiset lapset. Enimmäkseen olen tehnyt vinkkauksia 3-4 -luokkalaisille. Olen hämmästynyt saamastani huomiosta: minua on kuunneltu, tarinat ovat kiinnostaneet, oppilaat ovat esittäneet kysymyksiä tai esittäneet muita kommentteja. Siis: tarvitaan vain mielenkiintoisia kirjoja ja niistä innostunut ”kirjastontäti” – loppujen lopuksi siinä kaikki! Kirjavinkkaus vaatii toki ennakkotyötä; kirjojen lukeminen vie aikaa. Siis työaikaa, jos ei halua lukea lastenkirjoja vapaa-aikanaan. Niinkin monet tekevät ja niin voi tehdä toki myös huvikseen. 

Se hyvä puoli lastenkirjoissa on, että ne ovat aikuiselle kuitenkin nopealukuisia. Tylsiä tai liian yksinkertaisia ne eivät ole, tosin tässä suhteessa kirjojen kirjo on laaja. Lukemalla selviää, onko tekstissä oivaltavaa huumoria ja hauskoja koukkuja tai vaikkapa jonkinlaista syvällisempää ajatusta.

Kirjavinkkaus on kivaa, sekä vinkkarille että yleisölle. Se on vuorovaikutteista kirjojen markkinointia parhaimmillaan. On aina onni saada porukasta vaikka vain edes muutama uusi lukija innostumaan kirjojen maailmaan.

Minna Nevanen