pihlajankevari

pihlajankevari

21.8.2014

Syystuulia, uusia tuulia


Ihanat, lämpimät kesäpäivät alkavat väistämättä olla takana. Syksyn tullessa kirjaston monet tutut palvelut ja toiminnat palaavat kesätauolta, mutta tarjoamme myös jotain uutta.


Pääkirjaston lehtisalin aukioloihin on toivottu lisäystä jo pitkään. Kesän aikana saatiin valmiiksi lasipakkaovi, jolla lehtisali voidaan erottaa varsinaisesta kirjastosalista. Syyskuun alusta avaamme lehtisalin jo kello 9.30. Lehtisalissa voit lukea päivän sanomalehdet tuoreeltaan. Sanomalehtiä meille tulee 27 vuosikertaa. Aikakauslehtiä olemme tilanneet lähes 150 vuosikertaa. Lehtisalissa voit lukea myös ePress-palvelun kautta laajan valikoiman paikallis- ja maakuntalehtiä sähköisinä näköisversioina. Hiljaisen huoneen asiakastietokoneet ovat käytettävissä, samoin langaton netti. Kirjastolaiset ovat vielä aamutoimissaan, joten palvelua saat vasta kello yhdestätoista lähtien. Lainaus ja neuvonta eivät aamutunteina vielä palvele, mutta palautuksia voit toki jättää palautuslaatikkoon tai tiskille.

Tarjoamme ilolla teille tämän odotetun palvelujen parannuksen! Otamme ensimmäisen askeleen lehtisalin aukiolojen laajennukseen. Aluehallintovirasto, eli tuttavallisesti Avi, myönsi meille 18.000 euron avutuksen, jotta pystymme hankkimaan tarvittavaa tekniikkaa lehtisalin valvontaan. Kun tekniikka on paikoillaan ja käyttökokemusta kertynyt, aukioloaikaa voidaan varmasti vielä lisätä.

Toinen uudistus koskee maksuja. Lainauskiellon raja laskee syyskuun alussa kymmeneen euroon. Jos sinulla on maksuja velkasaldossasi kymmenen euroa tai yli, joudut lainauskieltoon kaikissa Krannit-kirjastoissa. Lainausoikeuden saat takaisin maksamalla koko velan. Kymmenen euroa on sopivan pieni summa, jotta sen maksamisen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Varaathan mukaan käteistä, sillä meillä ei ole vielä mahdollista maksaa kortilla!

Vaikka kirjaston käyttö onkin maksutonta, velkasaldoon voi tulla muistutus- ja myöhästymismaksuja, seutuvarausmaksuja ja aineistokorvauksia. Voit välttää muistutus- ja myöhästymismaksut palauttamalla tai uusimalla lainat ajoissa ennen eräpäivää. Kun ilmoitat meille sähköpostiosoitteesi, lähetämme muistutuksen lähestyvästä eräpäivästä. Lainat uusit kätevästi verkkokirjastossa, puhelimitse tai sähköpostiviestillä. Maksuilla ja lainauskielloilla ei pyritä estämään kenekään kirjastonkäyttöä, vaan saamaan unohtuneet lainat takaisin kiertoon ja kaikkien saataville. Jos maksut askarruttavat, lisätietoja löytyy nettipalvelusta Krannit.net.

Kirsti