pihlajankevari

pihlajankevari

26.10.2012

Nallet nauttivat lumesta


Loskainen lokakuu on loppumisten aikaa. Lokakuun viimeisenä sunnuntaina päättyy kesäaika, katoaa kesän rippeet lumen alle ja monen valtuutetun taival päättyy kunnallisvaaleihin. Alkaa marraskuu ja torin laitaan kasvaa mandoliinipuu.

Kansainvälistä nallepäivää vietetään lauantaina 27. lokakuuta Yhdysvaltain presidentin Theodore Rooseveltin syntymäpäivänä. Nallepäivä sai alkunsa vuonna 1902, kun Roosevelt osallistui karhujahtiin, jossa hän ei millään osunut yhteenkään karhuun. Tosin amerikkalaiset väittävät, että hän kieltäytyi ampumasta karhunpentua. Pian tämän jälkeen lelunalleja alettiin kutsua Teddy-karhuiksi pressan etunimen mukaan.

Nallepäivää ei siis vietetä esimerkiksi Björn ”Nalle” Wahlroosin äskettäin olleen 60-vuotispäivän kunniaksi, vaikka niinkin saattaisi luulla, kun ulkona on lunta, kylmää ja pimeää aikaa on enemmän kuin valoisaa.



Jurvan kirjastossa on ollut tarjolla 22. lokakuuta lähtien Nallemaista puuhaa lapsille, jossa ovat kaikki lapset ja lapsenmieliset voineet värittää, piirtää ja askarrella nalleaiheisia töitä paperille ja tulokset ovat ihailtavana kaikelle kirjastokansalle. Nallepuuhat jatkuu aina 2. marraskuuta asti.




Kurikan kirjastojen suositut senioritapahtumat jatkuvat keskiviikkona 31.10., sillä silloin vietetään entisten nuorten terveyspäivää. Herkullisen hedelmätarjoilun lomassa voi mittauttaa verenpaineensa ja verensokerin, on riskitestausta ja ruokavalio- ja lääkeneuvontaa, sekä liikuntatietoa.
Vaikka lunta pyryttääkin ja yllättää autoilijat, niin kirjastossa viihtyy ja tapahtumia riittää. Onhan pian tulossa myös Isänpäivä.

-Jarmo-

2.10.2012

Kun kulttuuri valtasi kirjaston

Syyskuisena viikonloppuna vietettiin Kurikan ensimmäistä kulttuuriviikkoa. Kulttuuriviikko oli näin aluksi kolmipäiväinen. Viikon teemoina olivat kulttuuriyrittäjyys ja interaktiivisuus. Ohjelmatarjonta oli runsas pitäjän eri puolilla. Kirjastot lähtivät täysillä mukaan kulttuuriviikon viettoon.

Pääkirjaston kulttuuriviikon avasi Kurikan oma satumumma Aila Koivula.














Rokkikukkoilua nähtiin illan hämärtyessä. Parhaat kirjavinkit musa- ja bändikirjoista tarjoilivat Jaana Kakkonen ja Matti Karjalainen. Ilta oli jatkoa jo perinteiselle yökirjastolle "tarinat heräävät henkiin".
Ilta jatkui elävällä musiikilla, jota esitti kurikkalainen Harma-bändi. 
Pitopöytä notkui värikästä tarjottavaa. Pieni naposteltava oli tällä kertaa terveellistä. Kasvikset ja hedelmät kattoi pöytään Painovoimaa liikkeellä -hanke.
Kurikan karjalaiset toivat perjantaina pääkirjastoon karjalaisen kulttuurin, kirjallisuuden ja käsitöiden näyttelyn. Elävästä musiikkista, kansantanssiesityksistä ja karjalanpiirakoista saattoi nauttia koko päivän.

Kurikan pelimanneilta sujui niin "Karjalan kunnailla" kuin "Kaksipa poikaa Kurikasta".
Mietaan kansantanssijat esiintyivät vauhdikkaasti. 


Näyttelyssä oli esillä karjalaisia kansallispukuja sekä monenlaista käsityötä.
Kerhohuoneessa saattoi tutustua sukutukimukseen. Kurikan kansalaisopiston sukututkimuspiiriläiset opastivat sukutiedon lähteille.

Lauantaina pääsi tekemään ja kokeilemaan itse. Sanataidepajassa keksittiin juttuja, tarinoita, runoja ja sarjakuvia.

Satu- ja tarinakeramiikkapajassa upotettiin sormet saveen sadun siivittäminen ajatuksin.


Poistokirjat saivat uuden elämän lasten askartelupajassa.














Nämä upeat kirjaveistokset syntyivät poistokirjoista aikuisten kirjataiteilupajassa. Pajat toteutettiin yhteistyössä kansalaisopiston kanssa.
Jurvan kirjastossa tapahtui kulttuuriviikon aikana myös monenlaista. Esillä oli mielenkiintoinen luontokuvanäyttely, sanataidepajassa pidettiin hauskaa ja poistokirjoista syntyi koruja ja sisustusesineitä.

Kirsti