Alison Bechdel
Hautuukoti - Tragikoominen perheeni
Like 2009

Hautuukoti on omaelämänkerrallinen kuvaus Alison Bechdelin lapsuudesta, nuoruudesta ja hänen isänsä kuolemasta. "Tragikoominen perheeni" antaa sarjakuvasta väärän kuvan, sillä Hautuukoti on keskeisesti Bechdel ja hänen isänsä kirja. Perheen äiti jää vain hieman taustalle, mutta Bechdelin veljet uppoavat täysin varjoihin. Kirja on runsas tekstinen. Tulee mieleen, onko sarjakuva tälle tarinalle alkuunkaan oikea väline. Bechdel kuljettaa tarinaa teksteinä laatikoissa ja kuvat tuntuvat lähes tulkoon tarpeettomilta.

Välineestä viis: Hautuukoti on syvällinen, intiimi ja hieno sarjakuva.

Bechdel käy kylmästi läpi isänsä itseaiheutetuksi epäilemäänsä kuolemaa, sen herättämän surun omintakeisuutta, vanhempiensa kulissinomaista, piinattua ja tunnekylmää elämää ja avioliittoa sekä isänsä pitämää salaisuutta ja sen paljastumisen aiheuttamaa näköaloja avartavaa murrosta. Isänsä kuvailun lisäksi Bechdel kertoo omista lapsuudessa ilmenneistä pakkoneurooseistaan, kuin myös oman seksuaalisen suuntautumisensa oivaltamisesta ja sen seurauksista. Hänen lapsuuden kotinsa ja elämänsä on epätavallinen ja mustanpuhuvasti vinksahtanut.

Tästä olisi jo näissä puitteissa saanut mielenkiintoisen sarjakuvan aikaan. Bechdel astuu vielä kynnyksen korkeammalle. Hän kertoo isänsä, äitinsä ja oman suhteensa heihin kirjallisuuden kautta. Bechdel käyttää niin antiikin myyttejä, Marcel Proustia, James Joycea, Oscar Wildeä, Albert Camusia ja monia muita kirjallisuuden klassikoita kuin avaimina Bechdelin perheen, eritoten isän ja tyttären välisten suhteiden ja taustojen avaamiseen. Kerrontatekniikka on osuva. Tapa, jolla kirjallisuus, kirjailijat, Alison ja hänen isänsä risteävät tarinassa, on monitasoinen ja ainutlaatuinen sarjakuvassa. Eritoten Bechdelin isä rakentuu henkilönä juuri rakkaudestaan kirjallisuuteen ja rakastamiensa kirjojen kautta.

Intertekstuaalisuus on sarjakuvassa, tai paremminkin romaanissa, läsnä jatkuvasti. Se on Bechdelille merkitsevämpää kuin aika-ajoin ilmenevät ajankuvan merkkitapahtumat. Ajan merkkihetkien ajoittainen ilmeytyminen keskelle luonteeltaan henkilökohtaisempien ja täsmällisempien kirjallisuuden viittausten on jopa jossain määrin pinnallisen ja yhdentekevän tuntuisia.

Vaikka sarjakuvallinen kerronta ontuu, tai on olematonta, Hautuukoti on ehdottomasti ja nimenomaan lukemisen arvoinen.

-ttt

Se oli tosi biitlestä

Näillä sanoilla Albert Järvinen kuvasi aikaansa Hurriganes yhtyeessä. Hän on piirtynyt suomalaisten verkkokalvoille juuri Hurriganes-yhtyeen tummat lasit silmillä ja tupakka huulessa soittavana kitaristina. Tuu föliyhyn –iltojen runsaslukuisen yleisön eteen piirtyi kuitenkin paljon rikkaampi kuva tuosta kitaristilegendasta. Seinäjokelaisen tietohallintopäällikön Jaakko Riihimaan vapaa-ajan harrastus aina 1990-luvun alkuvuosista on ollut Suomi-rockin tutkiminen ja artistielämäkertojen kirjoittaminen. Lehtijuttuja on ilmestynyt ainakin Dave Lindholmista, Hectorista ja J. Karjalaisesta. Tuo harrastus johdatti hänet Albert Järvisenkin luo. Kotkasta löytyi toinen tietohallintopäällikkö, John Fagerholm, joka myös ahkeroi Albert Järvisen parissa. Miehet päättivät yhdistää voimansa ja sen tuloksena syntyi viimeistelty, tarkka, monipuolinen, paljon uutta tietoa ja kuvamateriaalia sisältävä teos. Tuu föliyhyn –iltoihin Kurikkaan ja Jurvaan saapui runsaslukuinen, miesvaltainen kuulijakunta, jolla oli kerrottavana myös paljon omakohtaisia muistoja Albert Järvisestä. Kirjaa varten Jaakko ja John olivat haastatelleet n. 200 henkilöä. Heidän lauseistaan ja muistikuvistaan rakentui palapeli, josta elämäkerta syntyi. Tärkeitä tietolähteitä olivat Albertin ensimmäinen vaimo Aikku, Hurriganes-roudari Kuivis ja soittajakaverit Albertin uran monista kokoonpanoista. Kirjassa kulkee rinnan kolme juonnetta: musiikillinen, levytysten ja yksityiselämän juonne. Monia yksityiskohtia Jaakko ja John olivat selvittäneet perusteellisesti, vaikka kirjaan asiasta lopulta saattoikin päätyä vain yksi lause. Jaakon ja Johin kirja osoittautui myynti- ja arvostelumenestykseksi. Kolme painosta myytiin nopeasti loppuun, mutta jokin aika sitten kirjasta julkaistiin vielä pokkariversio. Kriitikot kirjoittivat elämäkerrasta myönteiseen sävyyn mm. Soundi-lehdessä. Ehdoton kohokohta oli kuitenkin kirjan julkistamiskeikka Tavastialla, jossa myös kirjan kirjoittajat pääsivät kumartamaan lavalle. Tuu föliyhyn –iltojen musiikillisesta annista vastasi nuorista soittajista koostuva Legato-bändi musiikinopettaja Lii Pukkilan ohjauksessa. Kirjoitetaanko noista lupaavista nuorista muusikoista tulevaisuuden artistielämäkerrat? Ken tietää! Lue lisää kirjan teosta ja sen ulkopuolelle jäänyttä materiaalia Järviskirja-blogista. Kirsti

Kevään musiikkikirjojen räväkät uutuudet

Tänä keväänä ilmestyy useampia muusikkoelämäkertoja, jotka eivät jätä lukijaansa kylmäksi.














Dave Mustaine & Joe Layden: Mustaine
Mies, jonka yhtye Megadeth yleisesti luokitellaan "thrashin neljän suuren" joukkoon ja muutoinkin metallin etulinjaan. Mies, joka on siitä huolimatta tilittänyt katkerasti potkujaan aloittelevan Metallica-yhtyeen riveistä melkein 25 vuotta. Ja käynyt muutaman kerran lähellä kuolemaa siinä sivussa. Sivaltavakynäisen sanoittajan tarina on pakko lukea.

Mickey Leigh / Legs McNeil: Veljeni Joey Ramone
Joeyn veljen kirjoittamalta kirjalta voi odottaa uudenlaista syvyyttä rocktoimittaja- tai fanianalyysien sijaan. Ujon punk-ikonin tarina on taatusti odotettu uutuus.

Mick Farren: Gene Vincent - Race with the devil
Puikkotukkakulttuurin alkuperäinen pahis on myös saanut tarinansa kovien kansien väliin. Tästä kirjasta selvinnee se, ettei rock'n rollin pahiksen statusta ole kovin romanttista kantaa.

Rantala, Iiro: Nyt sen voi jo kertoa
Rantala tunnetaan paitsi taitavana jazzmuusikkona, myös mainiona viihdyttäjänä ja huumorintajuisena miehenä. Voimme siis odottaa aivan muuta kuin kuivaa muisteloa. Ensimmäisten arvioiden mukaan Rantala osaakin paitsi naurattaa, myös sanoa mielipiteensä niin kuin se on.
Kouvolan Sanomien arvostelu
Helsingin Sanomien arvostelu

Tarkista Kranneista, joko kirjat ovat lainattavissa!

-Paula R

Kun asenne ratkaisee - Be cool

Be cool (2005)

”Mitä sanotaan kaverille jolla on kaksi mustaa silmää? Ei mitään, sillä hänelle on sanottu jo kahdesti.” Vaikka Be cool -leffa onkin jatkoa elokuvalle Get Shorty, se jaksaa kantaa itsensä omana kokonaisuutenaan. Koronkiskurin puuhista yltiöpäisellä tyyneydellä elokuvamaailmaan siirtynyt Chili Palmer (John Travolta) jatkaa urakehitystään musiikkimaailmassa. Kaikkien hyvien elokuvien tavoin tässäkin on mukana hädässä oleva tyttö (Christina Milian), jolle sankari ojentaa auttavan kätensä. Pian kuitenkin selviää, että musabisneksessä eivät päde samat lait kuin elokuvabisneksessä. Mutta asenne ratkaisee!

Mitä genreä leffa sitten kantaa yllään, musiikki, rikos vai komedia? Kaikkea tätä. Upeaa tähtikaartia vilahtelee pää- ja sivuosissa niin elokuvan kuin musiikinkin puolelta. Myös Dwayne ”The Rock” Johnson tekee hauskan ja odottamattoman roolityön kaapin ovesta varovaisesti katsovana henkivartijana. Leffan yhtenä suurena vahvuutena on henkilöhahmojen hauskuus ja se tuppaa naurattamaan vielä jälkeenpäinkin.

Pääosissa hyvän musiikin ja asenteen lisäksi ovat Christina Milian, Danny DeVito, Dwayne Johnson, Harvey Keitel, John Travolta, Uma Thurman, Vince Vaughn.

Arvosanani 4/5

-TimoN-