Vihrein mies ja rahasta tappava

Alan Moore, Stephen Bissette ja John Totleben
Rämeen olento
Egmont 2010

Jacamon ja Matz
Tappaja
Apollo 2010

Alan Moore tarttui kehnosti kaupallisesti menestyneen Rämeen olennon ohjaksiin 80-luvun alkupuolella. Se oli hänen likimain ensimmäinen työnsä amerikkalaiselle DC-kustantamolle. Se avasi hänen tiensä käsikirjoittajien kärkikastiin, eikä ansiotta. Rämeen olento, Swamp Thing, oli jotain täysin uutta. Se hylkäsi Comics Code-sensuurin ja sen kohde yleisö oli yksinomaan aikuiset. Mooren käsissä Swamp Thingistä tuli myynti- ja arvostelumenestys ja Mooren erinomaisuuden rohkaisemana DC hankki lisää eurooppalaisia, eritoten brittiläisiä, käsikirjoittajia sarjakuvilleen (mm. eräs vähemmän tunnettu Gaiman oli näitä herroja). Suomeksi Rämeen olento seikkaili Kalma -nimisessä lehtivainajassa 90-luvun alussa ja näistä sarjoista on Egmontin Rämeen olento lähes täysin koottu.

Rämeen olento -kokoelma koostuu juonilankojen sitomisosasta "Loose Ends", jonka kuvittajana toimivat Dan Day ja John Totleben, ja kahdesta kokonaisesta juonikaaresta, joissa kynään tarttuu Dayn sijasta Stephen Bissette. Suomalaiselle lukijalle häiritsevintä on taustalla kasvava tarina, jota ei suomeksi olla saatu (pessimistinä sanon, ettei koskaan saadakaan), mutta kun sen jättää huomiotta, on käsissä kaksi erinomaista tarinaa.

Mooren käsikirjoitus on (fanipoika!) erinomainen ja hänen henkilöhahmonsa ovat psykologisesti ehjiä ja uskottavia. Kuvituksesta olen kahta mieltä. Pääsääntöisesti pidän Bissetten ja Totlebenin kynänjäljestä, se on tunnelmallista ja synkkää, mutta useissa kohtauksista ei hevillä selviä mitä tapahtuu. Rämeen olento on klassikko, ensimmäinen Mooren sarjakuva, joka teki tietä uudenlaiselle valtavirtasarjakuvalle (Vartijat taisi olla se toinen). Mooren 80-luvun alun ideat ovat tuntuvat tuoreilta vielä lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin.

Jacamonin ja Matzin Tappaja ei sitten maittanutkaan aivan samalla tavalla.

Tappaja kertoo tappajasta, joka tappaa rahasta ja sitten homma menee pieleen ja muuta vähemmän yllättävää tapahtuu. Persoonattoman ja epäsympaattisen murhamiehen nihilistinen, tylsä, kliseinen ja turruttava monologi säestää yhdentekevyyttä kahden ensimmäisen tarinan aikana taukoamatta. Viimeisessä osassa dialogin määrä moninkertaistuu, mutta vähästä se on helppoa, ja se tulee liian myöhään, eikä sarjakuva parane kuin minimaalisesti. Jacamonin kuvitus on tosin upean värikylläistä. Toiminnan kuvaus on sitten toista maata: se vaihtelee keskiverrosta todella huonoon.

Tappaja on olevinaan rankka. On murhia, paljasta pintaa ja välinpitämätön päähenkilö, joka tupakoi. Koko onnettomuuden kruunaa päähenkilön kanssa pahvisuudesta kilpailevat sivuhenkilöt ja koko opukseen tyystin kyllästynyt lukija.

Ps. Hyllystä löytyy myös Robert Crumbin Genesis, jota en lukenut, koska sen teksti vaikutti olevan lähes yhtä puisevaa kuin Tappajan, eikä sellaista kuukaudessa paljoa jaksa.

-ttt

Olipa kerran pieni tyttö ja uutisia maailmalta

Mafalda on yksi kaikkien aikojen kauneimmista sanomalehtisarjakuvista. Sen huumori ei räisky kuin Lassin mielikuvitus, mutta se ansioituu erityisesti yhdellä yhteisellä tavalla vuosikymmeniä nuoremman klassikon kanssa - Mafalda omaa suuren sosiaalisen omantunnon ja käsittelee yhteiskunnallisia asioita suurella viisaudella, huumorilla ja myötätunnolla lapsilauman viattomalta näkökannalta.

Argentiinalainen Quino, oikealta nimeltään Joaquín Salvador Lavado, loi Mafaldan 60-luvulla. Sarjakuvassa soi Beatles, uutisissa puhutaan Neuvostoliitosta, U Thant johtaa YK:ta ja Mafaldaa ahdistaa ydinsodan uhka. Mafalda kommentoi pessimistinä uutisia ja katselee huolestuneena karttapalloa, inhoaa keittoa ja rakastaa Beatlesia. Jotta sarjakuva ei jäisi yksipuoliseksi kommentaariksi, Mafaldan ystävät tuovat erilaisilla asenteillaan värinsä ruutuihin, eikä heistä voi olla pitämättä. Myös aikuiset ovat merkittävässä osassa Mafaldan maailmaa, varsinkin Mafaldan omat vanhemmat: isä vaipuu epätoivon partaalle tyttärensä vaikeiden kysymysten äärellä, mutta perheen äiti pitää homman rauhallisesti aina kasassa.

Mafaldan kauneus on kuvien, aiheiden ja henkilöhahmojen rauhallinen vaikutelma, johon liittyy sen edustama aikakausi, mennyt maailma ja ikuiset aiheet. Beatles, Neuvostoliitto ja U Thant ovat poissa, Mafalda löytyy kirjastosta.

-ttt

Metsästysvinkkejä informaatikolta

"We can't stop here. This is bat country."

Jos ei tililtäsi puutu pennejä, senttejä tai muuta valuuttaa, mutta olet ilman matkasuunnitelmaa ja arki tuntuu ahdistavalta sorsametsällä, niin tässä on lähes melko ison (vale) kalpean (totuus) metsästäjän (lue kirjastonhoitajan) sieltä täältä keräämiä matkakohteita kaikille niille, joiden liipasinsormea syyhyttää tai maailman näkemisen jano kalvaa.

Yhteistä kaikille seuraaville matkakohteille löytyy yhdestä ihmiskunnan yhteisestä tekijästä - meidän ylittämättömästä kyvystämme mokailla raskaasti.

Pakkaa varusteesi, ja koska matka on pitkä, kannattaa aloittaa läheltä. Mörkön saarella rakkaassa Ruotsissa asustaa Hörningsholmin linnassa kreivi Carl Bonde, jonka toimet ovat aloittaa luokkasodan tuossa vanhassa kuningaskunnassa, mutta rehti metsästäjä ei siitä piittaa, vaan ilmoittautuu yhdelle herra Kreivi Bonden metsästysretkistä. Metsästyksen kohde on suuri herkullinen tuholainen Sus scrofa, eli villisika. Obelixin herkku aiheuttaa Ruotsissa sen verran tuhoja, että kreivi Bonde haistoi rahaa ja päätti kasvattaa varta vasten niille kauraa pelloillaan. Luokkasodaksi bisnessidea muuttui, kun paikalliset jyväjemmarit eivät tykänneet yhtään siitä, että villisiat osoittautuivat anarkistisiksi otuksiksi eivätkä syö vain omalta lautaseltaan. Sikojen määrä on kasvanut nollasta satoihin tuhansiin kolmessakymmenessä vuodessa. Jos siis et malta olla menemättä sikametsään, siis suuntaa Ruotsiin. Kärsivälliset saavat kyllä ennenpitkää ampua käyrähäntiä kotipihaltaan, sillä sika näyttää leviävän lämpöisten talvien myötä.

Sian lihaan kyllääntyneet suuntaavat seuraavaksi Afrikkaan räjäyttelemään miljoonakutojia ja haavittelemaan hyttysiä (kavereille äänekäs hiphoppari Mos Kiitto). Miljoonakutojaa ei ole koolla pilattu, eikä ole hyttystäkään, mutta niitä on paljon. Niitä on todella, todella paljon. Miljoonakutojien pesäyhdyskuntia todellakin paukautellaan dynamiitilla taivaan tuuliin, mutta se ei ole edes sormen heristys kokonaiskantaan. Urheilumetsästäjälle siis vallan mainio matkailukohde, meille nälkäisille metsästäjille dynamiitti on turhan tujua hommaa. Hyttysistä tehdään pihvejä, niissä on kuulemma moninkertaisesti enemmän proteiinia kuin samankokoisessa jauhelihapihvissä, lisäksi hyttyspihvit näyttävät aivan verilätyiltä, mikä on ehdoton plussa.

Koska miljoonakutojien ja hyttysten metsästys on varsin työlästä kunnon ateriaa ajatellen, suuntaamme vapauden valtakuntaan Yhdysvaltoihin, jossa Mississippijoessa uiskentelee meidän mestästysreissumme neljäs kohde: aasialaisperäinen hopeakarppi. Tulvien vuoksi kasvatusaltaista karannut ja joen vallannut hopeakarppi on laiskojen ja kestävien kalamiesten paras kohde, se nimittäin loikkii parhaimmillaan parisen metriä vedenpinnan yläpuolelle. Kala on myös suhteellisen kookas, joten yksi reissu tuo helposti kuukauden verran kiduksekasta lautaselle. Että miten moista vonkaletta voi vaivatta kalastaa? Ajamalla jokea pitkin moottoriveneellä. Muistakaa pukea kypärä pääkoppanne suojaksi.

Vinkkisarjan viides kohde löytyykin hieman kuivemmilta seuduilta, Australiasta. Koska ihmiset tiesivät, että Australia on parhaimmillaankin vain hieman kuivempi kuin verovirasto, he kävivät pohtimaan mahdollista kulkuneuvoa, joka kestäisi moisia kelejä, koska eihän ihminen nyt jalan viitsi matkustaa, ja päätyivät Camelus dromedariukseen eli dromedaariin, tuohon yksikyttyräiseen aavikonlaivaan. Kameli toimi vallan hyvin kulkupelinä, kunnes tekniikka ajoi sen ohi, sitten se ajoi muun eläinkunnan ohi ja voi hyvin. Niinkin hyvin, että Australian hallitus tuli kateelliseksi ja antoi 6000 kamelin tappokäskyn. Aavikon laivasta tuli aavikon vaiva, kuin kihti. Laiskemmat metsämiehet ottavat alleen hulilupterin eli helikopterin kuin eräskin varapresidenttiehdokas ja käyvät ampumaan ilmasta otuksia, nälkäiset metsämiehet suhtautuvat metsästykseen hieman toisin. Dromedaari saapui Australian takamaille 1840 ja niitä on nyt miljoonan luokkaa ja kanta kaksinkertaistuu joka yhdeksäs vuosi.

Reput täynnä lihaa onkin sitten mukava palata mokienkorjausretkeltä kotiin, lyödä väsyneet jalat olohuoneen pöydälle ja huokaista miten mahtavaa onkaan, ettei mikään ole niin pysyvää kuin tahattomat ihmiskunnan kömmähdykset.

Metsästäjä elää niistä, ellei niitä itse aiheuta.

-Yours Truly The Late Great White Hunter S.T.T.T. "News" Thompson

Helle hyväilee - ja kirjastolaiset hikoilee

Suomi on nirvanassa. Kolmekymmenen asteen hellelukemat saavat meidät, katajaisen kansan jurot edustajat sekaisin, jopa hämmennyksiin. Kauanko tätä jatkuu? Tämä viikko? Koko kesä? Säätiedotuksia seurataan silmä tarkkana ja korva pitkällä. Ne jotka lomailevat, suavat naatiskella koko rahan eestä, haastelisi savolainen. Totta joka sana.

Onneksi kirjastolaiset pitävät asiakkaistaan huolen helteidenkin aikaan, ovemme ovat auki koko kesän. Ja tapahtumiakin riittää : kirjastoauto kurvailee kahtena tiistai-iltana kurikkalaisten iloksi torille ja Meijerin rantaan. 6.7. klo 18-20 torilla vietetään tori-iltaa lasten naamiaisteemalla ja 13.7. kirjastoauto parkkeerataan Meijerin rantaan samaan aikaan. Tuolloin ohjelmassa on lasten piknik-ilta, kukin omin eväin ja viltein varustettuna. Kirjastoautosta voi lainata sopivaa kesälukemista ja vanhan kirjastokortin voi samalla vaihtaa uuteen, upeaan Krannit –kirjastokorttiin. Ja kaikki tämä ilmaiseksi! Ja sikäli mikäli pikkukolikot painavat liikaa shortsien takataskussa, myymme edullisesti kirjastosta poistettuja kirjoja kumpanakin iltana.

Satu- ja lukupasseja saa täytellä koko kesän aina 16.8. saakka. Siihen mennessä kirjastoon palautetut passit osallistuvat kivojen palkintojen arvontaan. Passisi voit noutaa joko kirjastosta tai kirjastoautosta. Passeja täytellään niin Kurikassa kuin Jurvassakin.

Satuilua ja loruilua on luvassa Kurikan ja Jurvan kirjastoissa piknik-teemaisesti heinäkuun lopulla. Kirjaston nurmikolle voi tuoda oman viltin ja eväitä, ja samalla lauletaan, leikitään ja luetaan tarinoita. Jos taivaalta ripsahtaa vettä, pidetään piknik kirjaston sisätiloissa.
Kurikassa piknik pidetään torstaina 22.7. klo 11 ja Jurvassa perjantaina 23.7. klo 11.

Nautitaan ihanasta, lämpimästä Suomen suvesta – nähdään kirjastossa!

-iipu

Metallista suunnistusta Suomen suvessa

Varoitus: seuraava teksti on kirjoitettu musiikillisesti sietämättömän rajoittuneesta näkökulmasta. Dinosaurukset tulevat myös kolistelemaan esiin.

Metalli kirskuu suomalaisessa suviyössä edelleen kiitettävästi, vaikka kuumin "hevibuumi" onkin tainnut jäädä taakse. Enää ei jokainen hirvenpään mittainen mopopoika tule vastaan Anthrax-paidassa sormet "hevitervehdykseen" kipsattuina. Mikä helpotus meille syksystä syksyyn raskasta elämää viettäville.

Nyt lähdetään loppukesäksi reissuun festarireppu täynnä paksuja kirjoja ja aivot analyysivalmiina. Lopusta löydät luettelon, josta näet mitä pitää pakata mukaan.

Metallica ei tule tänä kesänä Suomeen lainkaan, mutta eroahdistusta helpottamaan löytyy onneksi useampia teoksia, joissa kerrotaan Cliff Burtonin kuolemaan johtanut onnettomuus ja Enter Sandmanin synty.

Thrash-metallin toisesta suuruudesta Megadethistä (Tuska-festivaali, Helsinki 4.7.) ei ikävä kyllä löydy luettavaa yhtä hyvin. Joel McIverin "Metallica"-opuksesta voi kuitenkin selvittää pääkohdat myös siitä, miten Dave Mustaine käväisi varhaisessa Metallicassa, sai potkut oikuttelunsa vuoksi ja oli asiasta katkera seuraavat 20 vuotta. Ainakin. Siis sama mies, joka on luonut maineensa loistavilla riffeillä, terävillä sanoituksilla ja ikioman bändinsä keulilla. Mustainen mutkikkaista mielenmaisemista tietäisi mielellään lisääkin, mutta täytyy vain odottaa että joku riittäväinen paksunahkainen uskaltautuu Megadethin biografistiksi.

Thrashin neljään suureen lukeutuvat myös Slayer ja Anthrax (Sonisphere, Pori 8.8.), joista Slayer on jo saanut suomennetun historiikkinsa. Kirjan tekijänä on samainen Metallica-historioitsija Joel McIver, joten Metallica-kirjan lukenut pääsee solahtamaan varsin tuttuun sabluunaan.

Thrash-kuninkaat eivät suinkaan ole olleet puhtoisia poikia, mutta risaisten farkkujen ja runttaavan musiikin ohella he ovat halunneet julistaa asennettaan sanoituksilla, joihin on ainakin haettu yhteiskuntakriittisiä teemoja. Jos taas halutaan vaihtaa bailuvaihde häpeämättömästi viitoselle ja antaa länsirannikon auringon helliä pörröisiä kutreja, meille tarjoutuvat Slash (Ruisrock, Turku 11.7.) ja etenkin Mötley Crüe (Sonisphere 8.8.). Näiden herrojen elämäkerrat tosin kertovat jo kovinkin karua kieltä siitä, mitä seuraa sitten kun bileet ovat ohitse. Kuten ruumiita ja vuorokausia vaatekomerossa.

Sekoilusta pitkän oppimäärän on suorittanut myös Ozzy Osbourne (Ruisrock 9.7.), jonka tarinaa on dokumentoitu jo useassakin kirjassa. Jos ottaa rinnakkaislukuun vaikkapa tuoreen "Minä, Ozzy" -elämäkerran, vaimon Sharon Osbournen elämäkerran ja meille jo kovin tutuksi tulleen Joel McIverin Sabbath bloody Sabbath -kirjan, huomaa että hyvä juttu voidaan kirjoittaa vieläkin paremmaksi ainakin kolmella eri tavalla.

Ozzysta on tullut vanhemmiten lähes raitis ja miltei säntillinen, kuten myös kauhurockin isoisästä Alice Cooperista (Sonisphere 8.8.). Elämäkerta valottaa, millaiset ovat olleet Cooperin 12 askelta golfaddiktiksi. Huh.

Onneksi meillä on myös aina luotettava ja lähinnä urheiluun addiktoitunut Iron Maiden (Sonisphere 8.8.). Mick Wallin "Run to the hills" -biografia on hiukan turhankin siloteltu ja virallinen. Sen sijaan Ross Halfinin "Iron Maiden" -valokuvakirja kertoo "ihan tavallisten brittijätkien" yhtyeestä paikoin enemmän kuin tuhat sanaa.

Jos olet jäänyt suremaan Deep Purplen Suomen-keikkojen peruuntumista, voimme lohduttaa sinua sillä, että Kurikan kirjastoon hankittu ihan ensimmäinen blu ray-levy on - TA-TA-RAA - Deep Purplen "Live at Montreux"! Menivät sitten samaan paikkaan sen äänittämään, missä kerran Purplelta äänityspaikka poltettiin. Lisätiedot kappaleesta Smoke on the water.
Raskasta suvea!

Hirmusen hevihenkinen kesälukemisto (kaikki löytyvät Kranneista!):

Cooper, Alice: Alice Cooper, golfhirviö : rokkarin 12 askelta golfaddiktiksi

Halfin, Ross: Iron Maiden

Halfin, Ross: Metallica kuvina

Ingham, Chris: Inside Metallica : tarinat laulujen takana

McIver, Joel: Metallica : thrashtitaanien matka maailman mahtavimmaksi metallibändiksi... ja mitä sitten tapahtui

McIver, Joel: Sabbath bloody Sabbath

McIver, Joel: Slayer

Mötley Crüe : the dirt = Törkytehdas

Osbourne & Ayres: Minä, Ozzy

Osbourne, Sharon: Täysillä : omaelämäkerta

Sixx, Nikki: Heroiinipäiväkirja

Slash & Anthony Bozza: Slash

Wall, Mick: Iron Maiden : Run to the hills

-Paula R

Kuvitus: ttt

Kranniis on kaikki paremmin

Musiikillisia tuntosarviani alkoi kuumottaa ja aistin voimakentässä jotain outoa. Asiaa hetken tutkittuani huomasin että Krannit-kirjastojen musiikkivalikoimasta löytyi jotain uutta, jotain hyvää, jotain erikoista ja jotain kaipaamaani. Kirjauduin Arenaan ja laitoin Kauhajoen kirjastosta tilaukseen My country Vol.1 albumin. Levyn kansi povaa suurin elkein: The Greatest Country Music On The Planet.

Musiikin suurkuluttajana odotin tietenkin paljon tältä tupla cd-kokoelmalta. Vapisevin ja innostunein sormin laitoin ensimmäisen levyn soittimeen, asetin kuulokkeet korvilleni ja painoin PLAY-nappia. Komeus pamahti käyntiin perinteisellä nykypäivän countryllä, Kenny Chasney : Don´t happen twice –kipaleella. Pehmeä startti laittoi jo odottamaan mitä tuleman pitää. Mitä pitemmälle levyä kuuntelin sitä tyytyväisemmäksi tulin, eikä mennyt montaakaan minuuttia kun huomasin oikean jalan varpaani läpsyttävän lattiaa musiikin tahtiin. The Greatest Country Music On The Planet– lause saattaa olla hyvinkin totta.

Kokoelmalevy sisältää meille suomalaisille melko tuntemattomia artisteja tunnettujen tähtien seassa. Mikäli vähääkään on kuunnellut kyseistä genreä tai sattunut katsomaan YLE tv1:n kerran vuodessa lähettämää Country Music Awards –gaalaa on esiintyjissä ja kappaleissa paljon tuttua. 32 kappaleen paketti sisältää hyväntuulista musiikkia, joka sopii ehdottomasti kesään ja tarkemmin mietittyäni tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tunnetuimpia artisteja levyllä ovat Carrie Underwood, Tim McGraw, Brad Paisley, Brooks & Dunn ja tietenkin Country musiikin jättiläinen Alan Jackson.

Yhteenvetona voinkin sanoa että, My Country -tupla cd on tasaisen hyvä paketti ja loistava läpileikkaus nykypäivän country musaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Levy löytyy Kauhajoen ja Isojoen kirjastoista.

Nostan stetsonini ilmaan ja huudan, ”JIII-HAAAA”.
-TimoN-