Hämäränsanomien vappuvakirjoitus

Hämäränsanomat raportoi vaappuvista riehoista pitkin Mieronteitä ja Tajunnanvirtoja

teksti: Tee et Tee et Tee
kuva: Eet te Eet te Eet

Jaa En Vappuvuori tokaisi kerran keväässä, että ken ei kisko kiivaasti simaa ja paukuttele ilmapalloja, eikä leiki heliumilla, on toistaiseksi kokemusperäisesti puutteellinen yksilö erittäin tärkeästä perinteestä.

Kati Eerika Yo-Hattuainen on taasen sanonut, että ken ei mokaile haalareissa, ei ole mokaillut oikein.

Purejenkkiläinen Van Hasen -rockyhtye on julkisesti ilmaissut katkeruutensa siitä, ettei suomalainen rääkkätikkujen ja serpentiinien yltiöraskas juhlapäivä ole saanut jalansijaa muualla maailmassa. Vapun lähettiläiden isovarpaat ovat jääneet oven väliin jalan sijasta.

R. Hin Mae Ki, tuo kiinalainen vappumielinen, jäi toissa viikolla kiinni punaista kirjaa parodioivasta teekkarivitsistä. Norjalaisten jumalien lähettiläs Thor Sastirdsson on ilmaissut vastalauseensa Mae Kin pidätyksestä yhdessä Pekka Riesen karkkitehtaan risuosaston toimitusjohtajan kanssa.

Jotta vaappumarssit kuluisivat vailla kolhuja ympäri maailman, ovat kosmopoliitit kapteenit St.Up ja Mäen Sinne lupautuneet jakamaan polvisuojia ja pyöräilykypäriä Turussa, jossa juhlitaan vaappumisen lisäksi myös... äsh... mmm... liigan, tuota, mestaruutta. Onnea vain heille.

Juti Turpilasov Venäjältä on lupautunut pitämään palopuheen sammuneiden pyromaanien kulkueessa kulotusalueilla.

Tee et Tee et Tee, Kurikan kirjastosta suosittelee lainaamaan hauskempia ja paremmin vaappuvia juttuja huumorihyllystä.

Olkoon vappunne mukava!
Maistukoon sima ja laulu ja pysyköön ilmapallonne täysinä ja mielenne keveinä.


Hämäränsanomien vaappuvatoimittaja
Tee et Tee et Tee keksii vapaa-aikanaan huonoja vitsejä ja harjoittelee niille nauramista peilin edessä öisin.

Kaikki menee päin...

Minä en ole kesämies.

Nautin toki suunnattomasti lämmöstä, mutta pitkähihaisella ja toppatakilla sitä hikoaa niin jumalattomasti, että on pakko esitellä kalpeita pohkeitaan shortseissa ja rankan toimistotyön kehittämiä käsivarsia T-paidassa, mistä johtuvaa alati seuraavaa nauruntirskahtelua ei kuuntele kukaan täysjärkinen.

Katselen mielelläni ukonilmaa, mutta se pätkii sähköjä ja tietokone voi kärähtää ja se viimeinen tallennus kadota vaimeasti tuhahtaen kuin herrasmiehen pieru pulttuun.

Tykkään makoilla nurmikolla pilviä vahtien, mutta, kun sille päälle satun, valitsen aina ajankohdan jolloin tuulee vimmatusti. Lisäksi unohdan aina sen pahuksen viltin tai muun alustan ja nurmikko pistelee ikävästi selkänahkaa.

Mikään ei ole mukavampaa kuin ottaa virtaa auringonpaisteesta, mutta se sokaisee ja sitten ei näe enää mitään tupaan tarpoessaan ja sillä samalla ovenavauksella sisällä olevien kärpästen lukumäärä nousee toiseen potenssiin ja niiden tappamiseen menee koko iesuksen ehtoo ennen unelle pääsemistä.

Kesäisen pehmiksen makua ei voita juuri mikään, mutta töppäilen tuutin tietysti asvaltille ja se, kun duetossani kimaltelee pieniä kiviä ja ties mitä likaa, on kesän murheellisimpia näkyjä.

Kunnon kelillä ohrapellolla tallustellessa sitä tuntee olevansa maaseudun sydämessä, mutta tietysti joku perhanan punkki puskee päänsä siihen ainoaan ihonkaistaleeseen saappaan ja shortsin välissä ja onneton pellontarpoja saa reuman tai muun kamalan vaivan.

Sitten kun istuu mukavasti saunan jälkeen kuistilla kylmä limonaadi lasissaan ja vetää oikein rauhoittavan henkäyksen viilenevää ilmaa, ilmaantuvat verenimijät pesistään inisemään korvissa ja pistämään kaikenlaisten bakteerien ja virusten myrkyttämät nokkansa nahan alle.

Ja yöllä on tietysti niin helevetin kuuma, että jäsenet sulautuvat lakanaan kiinni, eikä henkikään tunnu kulkevan.

Minä en ole kesämies, mutta talvenhapattamalle mielelle nuo pienet hetket ennen kuin hiki puskee pintaan, ennen kuin välähdyksen sammuttaa valot ja jyrähdys tärähtelee korvakäytävissä, ennen kuin tuntee nurmikon pistävän piikkimatoksi, ennen kuin on aika vähentää kärpäspopulaatiota, ennen kuin joutuu punkin puremaksi, ennen kuin hyttysten ininää kuulee ja ennen kuin on hiestänyt lakanansa unille mennessään, ovat jotakin aivan toista kuin talvella.

Hetken aikaa kesällä pessimistikin hymyilee.

-ttt

Tukka putkella

Uskoisin, että jokainen mies jossain elämänsä vaiheessa haluaa olla vapaana kirmaava rekkamies.

Itse muistan kun nöösipoikana kuulin ensimmäistä kertaa Matti Eskon rekkamies kappaleen, voi tottavieköhön kun se oli makeeta. Välittömästi piti äiteen kans lähtiä Halpa-Hallista ostamaan rekkaa että pääsee hiekkalaatikolle ”tiputtelemaan” jo valmiiksi tehtyä valtatietä pitkin.
Tuntuu että sisälläni on aina kytenyt pieni ja vaatimaton rekkamies kipinä. Kun viime syksynä ajoin kuorma-autokorttiin ja sain maistaa makeaa nektaria joka tulee kun pääsee ison koneen ohjaimiin, sisäinen rekkamieheni heräsi taas.

Kaikki rekkaelokuvat olen takuulla nähnyt ja on sitä tullut tietokoneellakin pelattua kaikkia mahdollisia rekkapelejä. Olenko siis sisimmässäni rekkamies vai kirjastosetä?

Vaikka istunkin tukevasti paikallani kirjastossa niin haluan nostaa virtuaalista hattuani kaikille suomalaisille rekkakuskeille ympäri maailman.

” We're gonna roll this truckin' convoy, cross the USA”
M.C. McCall - Convoy

Tässä meille kaikille piileville rekkamiehille ja rekkanaisille mukavaa katsottavaa.

www.usvaaputkeen.com

-TimoN

Petteri Tikkanen
Eero
Like 2009

Sarjakuva-Finlandialla 2010 palkitussa Petteri Tikkasen Eerossa päähenkilö huomaa kolkuttelevansa murrosiän ovia. Hänen lapsuuden aikainen ystävänsä Kanerva on jo kokenut muodonmuutoksen, jota Eeron on vaikea ymmärtää. Eeronkin alkaa olla aika jättää hyvästit lapsuudelle.

Eero on hyvä sarjakuva, mutta edellisten Kanerva-sarjakuvien ystävänä, sen erilaisuus edellisiin aiheutti alkujärkytyksen, josta en osannut toipua. Kanerva ja yks juttu on yksi henkilökohtaisista suosikeistani 2000-luvulla julkaistuista kotimaisista sarjakuvista, eikä Eerossa ole samaa oivaltavaa syvällisyyttä, vaikka surumielisyys on säilynyt. Eero on kovin dramaattinen, epilogi menee jo typerän symbolisen melodraaman puolelle, verrattuna edellisiin ja olisin toivonut Tikkaselta omaperäisempiä ratkaisuja, niitä joita Kanerva ja yks juttu sisälsi. Eeron murrosvaihe tuntuu tutulta, tavanomaiselta ja epäyhtenäiseltä. Eeron kasvava angsti ei vain ole sitä, mitä Kanerva-sarjakuvalta olisi odottanut. Sympaattinen pohjavire säilyy silti.

Tikkasen pyöreä kuvitus on ilmeikästä ja oivallista. Tehokeinona käytetty pinkki tosin tökkii silmämunia ärsytykseen asti. Sarjakuva olisi toiminut pelkällä mustavalkoisella paremmin. Tikkanen on Sarjakuva-Finlandiansa ansainnut, mutta ei Eerolla, vaan vuoden 2007 albumilla Kanerva ja yks juttu.

-ttt

Jarkko Vehniäinen
Kamala luonto
Zum Teufel (2010)

Kaksi kamalaa kaverusta, ilves ja kärppä, kiusaavat pierunhajuisesti avarassa luonnossa kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta sen kummemmin liikuttumatta, etenkin kotitalouseläimiä ja jäniksiä. Kamalassa luonnossa ei syntyjä syviä mietitä. Monesti strippi pyörii enemmänkin sen syntymän vastakohdan tuntumassa ja turvallisen kaukana syvällisestä. Vehniäisen eläinmaailman antisankarit räkättävät säälittä hitaille ja noloille, ravinnon koosta, väristä ja maatumisasteesta piittaamatta. Sarjakuvan pedot ovat petoja, jopa niin, että sarjakuvan aamiaisia ja päivällisiä, eli kasvissyöjiä, käy välillä sääliksi.

Vehniäisen kuvitus on hyvää jälkeä. Kuviin on pääsääntöisesti panostettu taustoja myöden ja välillä jopa perspektiiviäkin vaihdetaan. Kamalan luonnon esikuvana voisi pitää Gary Larssonia ja Bill Wattersonia. Heidän tasolleen ei nousta kertaakaan, pieruvitseillä se onkin mahdotonta, mutta Larssonin näkemyksen mukaisesti eläimet ovat eläimiä ja luonteelleen uskollisia sarjakuvassakin, sekä wattersonilaiset puut pitävät esikuvat läsnä stripistä toiseen.

Strippien taso vaihtelee ajoittain erinomaisesta kehnoon ja suomiviihteelle ominaisesti toistoakin löytyy, pokkarissa kuitenkin vähemmän kuin päivittäisessä sarjassa osoitteessa: http://plaza.fi/viihde/kamala-luonto/. Plazan arkistot ovat kattavat. Lukemista löytyy vaikka loppuillaksi.

Kamala luonto on virkistävää kotimaista. Se on jatkumoa kotimaisen strippi-/sanomalehtisarjakuvan nousukaudelle, kikkaimpina tähtinä Jarlan Fingerpori ja Paloniemen Kiroileva siili, ja jos nousukausi jatkuu tällaisena, sarjakuvan taso pysyy vähintääkin oivallisena.

PS: Kamalan luonnon kotisivut

luonnontuotteellisesti: ttt

Aiju Salminen
Potaatit
Sammakko (2010)

Potaatit ovat leppoisa ja lämminhenkinen ja mainostetun maanläheinen albumin mittainen strippisarjakuva. Se on sukua sketseistä koostuvien elokuvien perinteelle ja onnistuu naurattamaan aika ajoin.

Simppeli kuvitus toimii ja maanläheiset värit pelittävät tasaisesti läpi maanläheisten suomalaisten aiheiden. Lukija tunnistaa maanläheiset suomalaiset jutut ja voi jopa hymyillä niille maanläheisesti samaistuen. Vaikka pahatapaiset mukulat ja oudot etelän hedelmät maanläheisen pottuperheen siemen- ja seuraperunaa tämän tästä vaivaavat, kuluvat kotimaisten perunoiden maanläheiset aiheet nopeasti loppuun. Konhotus ja törmäily viihdyttävät ja albumin yleisilme on maanläheisen sympaattinen. Jotkut vitsit tulevat oivasti puun takaa, niitä vain on turhan vähän.

Muita maanläheisiä muistijälkiä sarjakuva ei jättänyt. En kenties ole ollut tarpeeksi usein lähellä maata, vaikka maata on aina näkyvissä suhteellisen lähellä ja perunoita on, jos ei lautasella, niin ainakin jääkaapissa. Maa lähtee perunoista pois ennen syömistä, sillä kukaan ei tahdo multaa turpaan, vaikka järki olisi kuinka maanläheistä, varsinkin jos sattuu olemaan lyhyemmän puoleinen.

maanläheisesti: ttt